Hanna Rauta: Vähäpään väkeä

Vähäpään pientilan emäntä Katri on pettynyt elämäänsä. Asiat eivät menneet niin kuin hän olisi halunnut. Nuorena hän on ollut palvelustyttönä Helsingissä ja oppinut siellä hienoille tavoille. Hän myös "sääli maalaistolloja, jotka tuskin olivat mullasta ja lannasta puhtaita edes lauantaina saunasta palatessaan." Koskaan Katri ei enää aikonut palata maalle, mutta toisin kävi. Hänen helsinkiläinen sulhasensa jätti hänet, ja Vähäpään Eetu tarjosi hänelle emännän paikkaa itsenäistyneessä torpassaan. "Hän tuli ottaneeksi Eetun, tuon miesrontin, joka syömäänkin tuli kädet lannan tahrimina ja saappaat paksussa kurassa, niin että teki mieli tikulla pihalle viedä koko mies kaikkine kampsuineen." 

Kaiken lisäksi Eetu on vielä uskovainenkin, kuten oli hänen isänsäkin. Katri arvostaa kyllä sellaista sivistynyttä uskonnollisuutta, jossa on hienoja seremonioita ja hartaita tunteita, mutta Eetu mokoma uskoo lunastukseen ja sovintovereen!

Perheen ainoan pojan Eemelin niskaan Katri on koko tämän elämän ajan sälyttänyt kovia odotuksia. Kun Katri ei saanut toteuttaa omia unelmiaan, niin Eemelin pitää se tehdä. Hänet on koulutettu ylioppilaaksi, ja hänestä pitää tulla pappi tai tuomari, mieluiten nähtävästi pappi. Saisi sitten Katrikin arvonantoa pappilan vanhana emäntänä.

Mutta Eemeli ei suostu äidin toiveiden toteuttajaksi. Tuo mokoma poika on tullut liikaa "maalaistolloon" isäänsä: molemmat tykkäävät maan möyrimisestä ja uskovat siihen lunastukseensa.

Kun aloin lukea tätä kirjaa, en yhtään tiennyt, mistä se kertoisi. Kirjan kansilehden kun oli aiempi omistaja ottanut pois, ja vain kansikuva oli liimattu etukannen sisäpuolelle. Mutta uteliaisuus heräsi jo tästä alkuasetelmasta, joka oli minusta herkullinen. Erityisesti Katrista kirjailija on luonut varsin värikkään persoonan. Vaikka hän on muka oppinut hienoille tavoille nuorena Helsingissä, eivät hänen tapansa lopulta kovin hienoilta vaikuta. Hän sanoa täräyttelee yhtä ja toista sopivissa ja varsinkin sopimattomissa tilanteissa.

Kuvaan tulee mukaan sitten myös rikkaan helsinkiläisen tehtailija Palman hieno perhe. He eivät ole uskovaisia; tosin tehtailija itse on evankelisesta taustasta, mutta usko on hautautunut liike-elämän ja muun "tärkeämmän" alle. Palman perheestä kerrotaan pitkään, ja ihmetys herää, että miten he liittyvät Vähäpään väestä kertovaan kirjaan. Lopulta kuitenkin näiden kahden perheen kohtalot kytkeytyvät toisiinsa. Lisäksi yhdestä ja toisesta jumalankieltäjästäkin tulee lopulta "vähäpäinen" uskovainen.

Myös talvi- ja jatkosota puhkeavat, ja erityisesti jatkosota koskettaa kipeästi näidenkin perheiden elämää.

Jos vanhat kristilliset romaanit kiinnostavat, tässäkin on hieno kirja luettavaksi! Jaan tähän loppuun otteen kohdasta, jossa minusta erityisen hienosti kerrotaan armosta:

 - Ja mihin sinä siis pakenet?
 - Juuri siihen armoon... se on minun pommisuojani.
 - Se on ihana pakopaikka, tyttäreni... Vaikka olisit niin avuton ja saamaton kuin israelilaiset katsoessaan Mooseksen ylentämään vaskikäärmeeseen, niin olet autuas uskoessasi ristin armoon, vaikka se uskosi olisi vain kuin katse sinnepäin. Saat kokonaan unohtaa uskosi ja sen tarkastelun, ja vain elää siitä sovintotyöstä, mikä ristillä suoritettiin. Siitä ravinnosta usko elää ja vahvistuu voimaksi, joka vuoretkin siirtää. Mutta muista, että autuus on sama, joko se omistetaan hapuilevalla lapsenuskolla tai koettelemusten tulessa karaistuneella apostolien uskolla. Autuuden varmuus johtuu varman totuuden uskomisesta eikä uskosta itsestään. Sovintoarmossa on uskon ja uskon hedelmien koko voima. Älä siis pelkää tyttäreni, vaan ole rohkea! Ja muista, että usko on aina uskomista armoon, ei töihin eikä siis uskon vaikutuksiinkaan, sen hedelmiin."


SLEY 1949, 224 sivua