Hanna Rauta: Iäinen sävel

Luin jo nuorena Hanna Raudan romaaneja, mutta en ollut koskaan kuullutkaan, että häneltä on ilmestynyt runokirjakin. Törmäsin tähän kokoelmaan vasta tänä talvena. Olisi tietysti voinut arvata. että hän on kirjoittanut runojakin; onhan Siionin Kanteleessa monta hänen sanoittamaansa laulua.

Hanna Raudan romaaneissakin evankeliumin sanoma on keskeisellä sijalla, ja niin on myös näissä runoissa. Melkein kaikissa runoissa puhutaan Jeesuksen ristinkuolemasta, Karitsan verestä, sovituksesta ja lahjavanhurskaudesta, jonka saamme armosta, ilman omia tekoja. Hanna Rauta onkin ollut todellinen evankelista.

Hän myös herättelee ja varoittaa niitä, jotka eivät ole ottaneet armoa vastaan. Hän muistuttaa, että aika on lyhyt, ja että kieltäjät ja omiin ansioihinsa luottavat eivät pääse perille.Tuhlaajalapsia kutsutaan palaamaan kotiin Isän luo. Ajan lyhyyteen liittyen Rauta kirjoittaa monessa runossa myös siitä, että kannattaa käyttää oikein tämä aika, joka meillä täällä on. Kannattaa kiinnittää sydämensä taivaallisiin aarteisiin eikä näihin maallisiin, jotka meiltä voidaan ottaa pois koska tahansa.

Suomen kansan vaiheita runoissa myös sivutaan. Onhan heti sivulla 5 runo, jonka nimi on Uusi vuosi 1918. Myös talvisotaan liittyviä runoja oli kaksi: Rukous ja Joulu sodan keskellä. Näistäkin runoista kuvastuu luottamus siihen, että "on armoa kaikki, ei onnettomuutta, tuo murhekin meille vain armoa uutta." Talvisotajouluna Rauta aloittaa runonsa näin:

"Joulun suurta rauhaa
kertoo Herran sana,
vaikka sota pauhaa
tuhon tuottajana.
Jeesuksemme,
autuutemme,
rauhamme on loputon."

Uuden vuoden runoja kirjassa on useita. Kirkkovuoteen liittyen on myös monta joulu- ja pääsiäisrunoa. Joulurunoissaankaan Rauta ei jää katselemaan vain suloista seimen lasta, vaan näkee jo siellä sen, mitä varten Jeesus tänne tuli. Hänen joulurunonsakin riemuitsevat evankeliumista:

"Laulamme nyt autuaina,
kun on meillä joulu aina,
Karitsaamme, Messiasta,
ylistämme nyt ja vasta
verestänsä, haavoistaan,
katkerasta kuolostaan,
myöskin paimenhoidostansa,
laitumesta, lahjoistansa."

Myös Jumalan sanan tärkeydestä runoilija muistuttaa toistuvasti:

"Lue, kuule Raamattua,
sanaa Isän taivaisen,
omaksesi annettua
nimeen Herran Jeesuksen.
Kirja avaa,
lue, tavaa -
Testamentti kallis on."

Lohdutusta ja rohkaisua saa heikko lukija esimerkiksi tästä:

"Tulkaa kaikki, raukat, rammat,
köyhät, huonot, vaivaiset,
haavoissaan hän korjaa vammat
puhdistaen sydämet.
Hellimmästi kutsuu teitä,
etsii armosanallaan,
yhtäkään hän pois ei heitä,
kaikki, kaikki kutsutaan."

Myös taivastoivoa tämä kirja on tulvillaan.

Puhuttelevia, hengellisesti antoisia runoja siis! Lue, jos saat kirjan jostain käsiisi. Varsinkin vanhan ajan loppusoinnullisten runojen ystäville suosittelen - mutta kristillisen sanoman puolesta kaikille muillekin!

SLEY 1954, 144 sivua