Nyt kun luin kirjan toisen kerran, kokemus ei ollut niin järisyttävä kuin silloin, mutta teksti on hyvää edelleen. Kalajoen kirja ei ole tyypillinen johdatuskirja. Siinä ei esitellä konsteja, askeleita ja merkkejä varmaan johdatuksen löytämiseen, vaan Kalajoen maanläheiseen tyyliin käydään läpi monia uskonelämän perusasioita. Kuten että Raamatun lukeminen on tärkeää ja että Jumala puhuu meille mieluummin sen kohdan kautta, joka on lukuvuorossa tänään kuin jonkin "peukalopaikan" kautta. Peukalopaikoista kirjassa varoitetaankin. Niitä ottamalla on varmaankin perusteltu monia tyhmiä ratkaisuja uskovien elämässä.
Lisäksi kirja lähtee liikkeelle aivan perusasioista: siitä, että ihminen on syntinen, synti on rikkonut meidän yhteytemme Jumalan kanssa ja siksi tarvitsemme Välimiestä, Jeesusta. Uskonelämä ei myöskään saa olla mitään individualismia tyyliin "tarvitsen vain Jeesusta", vaan tarvitsemme myös yhteyttä toisiin uskoviin, seurakuntaa, sanan opetusta ja ehtoollista. Toiset uskovat voivat myös olla meitä neuvomassa elämämme ratkaisuissa.
Kalajoki kannustaa myös terveen järjen käyttöön ja oman tahdon vahvistamiseen. Ihmisen tahto on monissa maanpäällisissä eli arjen asioissa vapaa: voin päättää monia arkisia asioita melko vapaasti.
Kirja ei sorru minkäänlaiseen ylihengellisyyteen näissä asioissa, vaan korostaa olosuhteiden luonnollista vaikutusta ynnä muuta vastaavaa. Toki Kalajoki kirjoittaa myös Pyhän Hengen johdatuksesta, sisäisestä vakuuttuneisuudesta ja armolahjoista, mutta näillä alueilla hän varoittaa ylilyönneistä ja muistuttaa henkien erottamisen lahjan tarpeellisuudesta.
Tärkeä luku on myös "Omantunnon kompassi". Omastatunnosta kun ei ole muotia puhua nykyään, mutta Jumalan sanan valaisemaa omaatuntoa tarvitaan yhä tänäkin päivänä.
Kirjan viimeisessä luvussa Kalajoki kuvailee, miten Jumala kääntää pahankin palvelemaan omia tarkoituksiaan. Se on hyvin rohkaiseva ja lohdullinen luku.
Itselleni tämän lukukerran parasta antia olivat joidenkin kohtien rohkaisut toimia. Raamatun mukaan Jumala johdattaa niitä, jotka kulkevat rukoillen - siis kulkevat, eivät vain odottele toimettomina polvillaan. Itselläni on usein taipumusta harkita liikaa, pelätä ja lykätä päätösten tekemistä. Ehkäpä yritän tulla vähän päättäväisemmäksi.
Kirjan tervehenkistä opetusta kuvaa hyvin esimerkiksi tämä kohta, joka tuli vastaan tuossa kirjaa uudestaan selatessani:
Joskus kun ihminen kokee erityisen voimakkaasti Hengen vaikutuksia, hän saattaa kaventua uskossaan yksipuolisesti vain Pyhä Henki -keskeiseksi. Jumalan luomisteot, koko luomisen maailma ja Kristuksen sovitustyö jäävät sivuun. Uskova saattaa jopa ajatella, että ne kuuluvat uskon alkeisiin ja nyt porhalletaan Hengessä kohti ohutta yläpilveä.
Tiedän, mistä kirjoitan. Olen niissä sfääreissä yrittänyt minäkin räpeltää, mutta onneksi Herra on pudotellut. Siksi on hyvä lukea koko Raamattua ja elää tiiviisti seurakuntayhteydessä. Sen myötä voi kasvaa tasapainoisemmaksi, avarammaksi ja nöyremmäksi.
Yksi Kalajoen julistuksen hieno piirre onkin se, miten hän laittaa itsensä likoon ja kertoo esimerkkejä myös omasta elämästään ja jopa omista kompuroinneistaan uskonelämänsä varrelta. Tällainen rohkaisee lukijaa (ja kuulijaa).
Vielä pieni maistiainen kirjasta armollisuuden näkökulmasta. Tässä Kalajoki kertoo Pietarin epäonnistumisesta:
Oletko kokenut jotain vastaavaa? Oma vilpitön yrityksesi, rukouksesi ja hengellisyytesi on mennyt romuksi. "Ei minusta ollutkaan tähän hommaan, antaa olla..."
Silloin saamme muistaa: ei Jeesus alun alkaenkaan rakentanut minun varaani, ei uskoni eikä onnistumisieni varaan, ja ikään kuin luullut, että minusta tulee jotain valmista, ja sitten pettynyt: "Voi, noin heikko tapausko tuo Jorma olikin?" Ei, todellakaan, eikä hän rakentanut Pietarinkaan varaan, vaikka antoikin hänelle lisänimen, joka merkitsee kivenmurikkaa. Kalliona ei siis lopulta ollutkaan Pietari, vaan Jeesus Kristus itse on ainoa vahva ja kestävä kallio.
Päivä Oy 2013
192 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti