Tunnustan, että sisälläni asustaa pieni maailmanparantaja, ja siksi luin tämänkin kirjan. Kirjan, joka kertoo toisaalta maailman epäoikeudenmukaisuudesta, mutta toisaalta siitä, miten jokainen ihminen voi valinnoillaan vaikuttaa siihen, että tästä maailmasta tulisi edes vähän parempi paikka myös kehitysmaiden köyhille ja kovaosaisille ihmisille.
Kirjassa on paljon kovia faktoja aiheesta. Esimerkiksi 20 prosenttia maapallon väestöstä kuluttaa 80 prosenttia kaikista luonnonvaroista. Ja me suomalaiset, vaikka olemme pieni kansa, kulutamme kuudenneksi eniten luonnonvaroja koko maailmassa. Jos kaikki ihmiset kuluttaisivat yhtä paljon kuin me, tarvittaisiin neljä maapalloa tuottamaan raaka-aineet kaikkeen siihen kulutukseen. Luonnonvarojen väheneminen ja ilmastonmuutos taas vaikuttaa kaikkein pahimmin juuri kehitysmaiden köyhimpiin ihmisiin.
Samanaikaisesti kun meitä riivaa pakko ostaa koko ajan uutta ja uutta - esimerkiksi uusi ja parempi kännykkä, tietokone tai televisio, vaikka vanha on vielä aivan toimiva - kuudesosa maailman väestöstä näkee nälkää. Ja puolet maailman ihmisistä on äärimmäisen köyhiä - he joutuvat tulemaan toimeen alle euron tai puolentoista euron päiväansioilla.
Voimmeko me sitten tehdä asioille mitään, kun olemme vain pieniä ihmisiä... Kirja korostaa, että kyllä voimme. Kun tarpeeksi moni alkaa tehdä pieniä tekoja, niistä muodostuu yhdessä jotain isompaa, joka vaikuttaa. Aikoinaan orjuuskin saatiin lopetettua silloisesta maailmasta, kun ihmiset kieltäytyivät ostamasta orjatyövoimalla tuotettua kahvia ja teetä. Nythän orjuutta on taas maailmassa paljonkin, joten toimintaa tarvitaan...
Kirjassa reilummasta elämäntavasta käytetään sanaa tasaus, kuten jo kirjan nimestäkin näkyy. Pyhtilä - joka muuten on toiminut, ellei toimi vieläkin - Suomen Lähetysseuran työssä Tansaniassa, kertoo monipuolisesti erilaisista tasauksen keinoista, joita ovat muun muassa reilun kaupan tuotteiden ostaminen, kummilapsitoiminta ja ekologisempi elämäntapa. Kirja on hyvin käytännönläheinen ja sisältää paljon konkreettisia vinkkejä siihen, millaisilla valinnoilla yksittäinen ihminen voi vaikuttaa.
Pyhtilä toteaa myös, ettei kulutuksen vähentämisen tarvitse tarkoittaa palaamista kivikauteen tai siirtymistä asketismiin, vaan se voi edelleen olla ihan täysipainoista elämää, jossa vain tehdään ekologisempia valintoja.
Kirjan lopussa on pitkä lähdeluettelo ja vielä pitempi linkkiluettelo erilaisista järjestöistä, jotka liittyvät muun muassa kehitysyhteistyöhön, kummilapsitoimintaan, luonnonsuojeluun ja lähetystyöhön. Siinäkin mielessä kirja on hyödyllinen tietopaketti. Tiedot on poimittu järjestöjen kotisivuilta syksyllä 2006, mutta ajantasaisempaa tietoa löytyy varmasti suunnilleen samoista osoitteista.
Loppuun otan kirjasta lainauksen botswanalaiselta professorilta James Amanzelta.
On todettu, että aikana, jolloin kirkkoisät tutkistelivat köyhien tarpeita, he korostivat, ettei kenelläkään ole oikeutta loisteliaaseen elämään, jos toisilta puuttuvat välttämättömimmätkin perustarvikkeet... Maapallon antimet olivat kaikkia ihmisiä varten. Tässä mielessä oli syntiä ja nurinkurista, jos yhdellä oli enemmän kuin hän tarvitsi toisten kärsiessä vakavasta puutteesta.
Suomen Lähetysseura 2007, 236 sivua + lähteet ja linkit kirjan lopussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti