Miina Viitanen: Matkalippu Mordvaan

Tämä kirja kertoo mielenkiintoisesti vähemmän tunnetusta lähetyskohteesta, Mordvasta. Se sijaitsee Volgan länsipuolella Venäjällä, ja siellä puhutaan suomen sukukieliä ersää ja moksaa. Kirjan kirjoittaja Miina Viitanen on itse ollut Mordvassa lähetystyössä ja kertoo kirjassa kokemuksistaan tuolta ajalta.

Kielisukulaisuuteen liittyen hän kertoo esimerkkejä: "Opin, että 'tuli palaa' on ersäksi tol pali, 'minä näen' on mon nejan ja 'kala ui' on kal uj." Helpolta kuulostaa - ainakin nämä esimerkit!

Mitä lähetystyöhön tulee, se ei tietenkään ole koskaan helppoa, oli lähetyskenttä sitten lähellä tai kaukana. Ensin on luopumisen kipu kotimaasta lähdettäessä, sitten on kielen ja uuden kulttuurin oppimisen vaikeuksia - ja vaikka kielen oppiminen helpottaakin käytännön elämää, joutuu lähetti huomaamaan, ettei kielitaitokaan helpota paikallisten ihmisten ajattelun ja tapojen ymmärtämistä. Ihmisten kanssa työtä tehtäessä tulee muutenkin aina omat hankaluutensa: on erimielisyyksiä, riitojen ratkaisemista, kuuntelijana toimimista väsyksiin asti ja monenlaisten haasteellisten ihmisten kohtaamista. Kotimaahan palatessa tulee sitten paluushokki, ja lähetti huomaakin olevansa ulkopuolinen omassa maassaan, jossa tuollainen kokemus tuntuu paljon vaikeammalta kuin maailmalla.

Mutta vaikka Miina Viitanen jakaa avoimesti näitäkin kokemuksia, enemmän on kuitenkin sitä hyvää. Hän kertoo kiinnostavasti venäläisestä kulttuurista, elämästä paikallisten ihmisten ja toisten lähetystyöntekijöiden kanssa, Saranskin luterilaisista seurakunnista ja tekemästään lapsi- ja nuorisotyöstä.

Viitanen lähti Mordvaan vuonna 1998 ja odotti, että siellä olisi Neuvostoliiton jäljiltä ateismi voimissaan. Mutta venäläiset ja mordvalaiset olivatkin yllättävän uskonnollisia. Siellä oli esimerkiksi tavallista pitää ristiä kaulassa - joskin sen piti olla vaatteiden alla, ei näkyvissä! - ja oli luontevaa toivottaa siunausta tai ottaa uskonasiat puheeksi.

Esimerkiksi junissa ihmiset olivat hyvin avoimia keskustelemaan:

"Monet venäläiset ovat syvällisiä pohdiskelijoita, jotka saattavat heittäytyä syvälliseen keskusteluun elämän peruskysymyksistä ventovieraankin kanssa. Juutalainen ateisti, Albert, jonka kanssa matkustin kerran Pietarista Moskovaan, selitti asiaa näin:
  - Ihmiset ovat junassa avomielisiä. On helppo poiketa totutuista sovinnaisuuksista, kun tietää, ettet todennäköisesti enää koskaan tapaa näitä ihmisiä."

Kyseinen Albert oli kaiken lisäksi niitä harvoja Miina Viitasen Venäjällä tapaamia ihmisiä, jotka tunnustautuivat ateistiksi. Hänellekin Viitanen sai kuitenkin kertoa uskonasioista:

"Ennen eroamistamme Moskovan rautatieasemalla selitin Albertille, kuka pääsee taivaaseen ja millainen paikka helvetti Raamatun mukaan on. Albert harmitteli, ettei ehtinyt mukaani Moskovan luterilaisen seurakunnan jumalanpalvelukseen. Hyvästelimme tietäen, että tuskin tapaisimme enää koskaan. Tosin rukoilin, että Jumalan armo avautuisi hänelle ja saisin kohdata hänet kerran taivaassa."

Kristillisen kirkon synonyymi Venäjällä oli (ja varmasti on edelleen) ortodoksikirkko; kaikki muut kristilliset kirkot olivat lahkoja, luterilaisuus mukaan lukien. Luterilaiset seurakunnat olivatkin pieniä ja siksi yhteisöllisiä, kuin perheitä. Kun seurakunnan nuoret pääsivät leireille Marin tasavaltaan, heille oli tärkeää nähdä, että luterilaisia oli muuallakin.

Seikkailuja olivat nuo leirimatkat, esimerkiksi eräs kahdeksan tunnin bussimatka, kun ulkona pakkasta oli lähemmäs 30 astetta, ja bussissa oli sisälläkin pakkasta. Taatusti jäätävä kokemus! Juuri sellainen, josta on hauska lukea, mutta jota ei haluaisi itse joutua kokemaan...

Kirjan lopussa Miina Viitanen kertoo siitä, kuinka hän sai lähetyskutsun ja miten Jumala häntä johdatti jo lapsuudesta ja nuoruudesta lähtien. On aina rohkaisevaa kuulla Jumalan johdatuksista uskovien elämässä, joten tämäkin osa kirjasta oli mukavaa luettavaa.

Tässä jotain pientä maistiaista tästä kirjasta, joka oli oikein antoisa lukuelämys. Toivottavasti tällaisten kirjojen kautta Jumala johdattaa muitakin lähtemään lähetyskentille!

Kustannus Oy Uusi Tie 2007, 111 sivua
Kansi: Mainostoimisto Aada