sunnuntai 5. elokuuta 2018

Lämpöuupumuksesta ja lukujumista syksyä kohti

Bloggaajan ovat helteet hyydyttäneet kuin kuvan kissan. Monena päivänä eivät kirjat kiinnostaneet ollenkaan - eikä kyllä mikään muukaan. Alkoi olla lämpöuupumuksen oireita mennen tullen, joten energiaa ei riittänyt edes lukemiseen, muusta puhumattakaan. Ja silloin on kirjaihminen pahasti epäkunnossa, kun kirjat eivät kiinnosta!

Niinpä on vaihteeksi ollut tavallista pitempi hiljaisuus täällä blogissa. Instagramissa kyllä jaan silloin tällöin yhtä ja toista (sekä kirjajuttuja että vähän muutakin); siellä minua voi seurata nimellä @vanhavirsi. Sen tilinhän poistin instasta kerran, joten tämä on aivan uusi tili (eli en ollut estänyt ketään seuraajiani tai mitään sellaista, vaan poistuin itse, mutta nyt olen siellä taas...).

Nyt alkaa vihdoin olla ihmeen pirteä olo, kun sää on hiukan viilentynyt. Kirjatkin alkavat pikkuhiljaa kiinnostaa. Joten ehkä se tästä lähtee taas?! Syksyä kohti uudella innolla!

P. S. Kissakuva on otettu jo pari vuotta sitten, mutta lämmin päivä sekin taisi olla. Ei toki mitään tähän kesään verrattuna! Itselläni ei ole kissaa, mutta kuvan kissa poseerasi (söpöili) eräässä ihanassa kahvilassa, jota ei enää ole...

4 kommenttia:

  1. Minullakin on ollut taas pieniä lukujumin oireita. Johtuukohan pahanhajuisesta kirjastonkirjasta, jota parhaillaan luen? :'D Hyvä kirja, haluan lukea sen loppuun, mutta kauhea katku! Ehkä viileä syksy uutuuskirjoineen innostaa taas enemmän lukemisen pariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä paha haju haittaa varmasti lukemista! :) Syksyn viileys ja uutuuskirjat tuovat varmasti uutta intoa lukemiseen. Minä olen nyt monena päivänä sortunut somettamaan liikaa, mutta yritin tänään vähän lukeakin. No, vähäksihän se jäi... :)

      Poista
  2. Ihan samoissa fiiliksissä ollaan täälläkin. Mistään ei meinaa tulla mitään kun on ihan liian lämmintä sekä sisällä, että ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä se nyt on, varsinkin kun helteet tulivat takaisin. Onneksi tämä ei kai kestä monta päivää? Itse olen tänään menossa päiväksi hommiin paikkaan, jossa on kesäisin tosi kuuma silloinkin, kun ulkona on viileää, joten en uskalla ajatellakaan, millaista siellä nyt on... Mutta Vichyn voimalla!!

      Poista