Olli Karhin kirjoittama kirja alkaa Eliinan lapsuudesta. Hän syntyi sota-aikana, ja hänen äitinsä kuoli pian synnytyksen jälkeen. Isä oli rintamalla eivätkä mummon voimat riittäneet lapsen hoitamiseen. Niin isä ja mummo antoivat raskain sydämin Eliinan ottolapseksi. Eliina itse sai tietää vasta muistaakseni 12-vuotiaana olevansa ottolapsi.
Nuorena neitona hänellä oli syvä rakkauden tarve ja hän ihastui herkästi. Hän päätyi lyhyellä harkinta-ajalla naimisiin Taisto Heinosen eli Tasin kanssa. Vuosien ajan heidän liittonsa oli erittäin vaikea; oli rakkaudettomuutta, alkoholia, riitoja ja väkivaltaa.
Eliinan uskoontulo ei suinkaan parantanut tilannetta, kun hän yritti aluksi väkisin käännyttää miestään, mikä sai tämän menemään täysin lukkoon ja puolustusasemiin. Tulevalla evankelistalla oli niin suuri hätä miehensä pelastuksesta, että hän päätyi julistamaan tälle ilosanoman sijasta "äläsanomaa", kunnes lopulta oppi, että oli sittenkin parempi puhua enemmän Tasista Jumalalle kuin Jumalasta Tasille.
Eliina sai kutsun Jumalan valtakunnan työhön heti uskoon tultuaan, mutta joutui odottamaan Jumalan aikaa ja käymään Jumalan kouluja ennen kuin ovi työhön avautui. Kun se sitten avautui, siihen sisältyi paljon ihmeellistä ja yliluonnollista johdatusta.
Suorastaan jännittävien vaiheiden kautta Eliinalle siis avautui ovi työhön Kansan Raamattuseuran evankelistana, joka sai työkentäkseen koko Suomen, kuten Jumala oli hänelle luvannutkin. Jo evankelistakurssin aikana hän myös vapautui ihmeellisesti esiintymispelosta, vaikka olikin muuten vielä arka ja ujo siihen aikaan.
Työ toi sitten omat haasteensa. Vaikka Eliina oli evankelista Erkki Lemisen runon sanoin "lähtemään pantu", toi työ myös väsymystä ja uupumusta, ja monesti olisi ollut helpompaa jäädä kotiin. Puhujamatkoilla herttaisena tunnettu evankelista purki kotiin tullessaan paineensa ja väsymyksensä helposti mieheensä. Eliina sai myös kokea sitä, miten julistaja voi kokea olevansa se kaikkein huonoin ja syntisin, joka ei mielestään kelpaisi julistamaan kenellekään. Kuitenkin kun hän kipuili Jumalalle, että miksi lähetit tällaisen, Jumala vastasi, ettei hänellä ollut huonompaakaan. Silloin kun evankelista on itse kaikkein kipeimmin armon ja lohdutuksen tarpeessa, hän pystyy sitä armoa ja lohdutusta jakamaan muillekin.
Jumala on siunannut Eliinan työn ja myös hänen avioliittonsa. Heinosten avioliitto eheytyi aivan yllättäen erikoisen tapahtumasarjan kautta. Myöhemmin Tasi lähti Eliinan kuskiksi puhujamatkoille ja tuli ajan mittaan uskoonkin. Lisäksi Eliina selvisi munuaissyövästä, vaikka uskoi varmasti jo kuolevansa.
Eliinan työn kautta puolestaan on moni löytänyt Jeesuksen, ja moni uskovainen on myös saanut rohkaisua, kuten minä itsekin. Tämä kirja on kirjoitettu jo yli 20 vuotta sitten, ja paljon on tapahtunut myös sen jälkeen. Monista sairasteluista huolimatta Eliina on saanut jatkaa työtään vielä nyt eläkepäivilläänkin, ja itse olin viimeksi huhtikuussa häntä kuuntelemassa eräässä kirkkoillassa.
Julistuksessaan Eliina on halunnut korostaa Jumalan ehtoja asettamatonta armoa ja rakkautta, ja hän onkin tunnettu erittäin armollisena ja ihmisläheisenä julistajana. Hän on myös osannut panna persoonansa peliin sekä jakamalla avoimesti omiakin kokemuksiaan että olemalla oma aito, värikäs, huumorintajuinen, savon murretta puhuva itsensä, joka rakastaa kauniita vaatteita, koruja ja meikkejä. Ihana ihminen ja rakastettu julistaja kaiken kaikkiaan!
Loppuun ote siitä Eliinan kuuluisasta savolaisesta julistuksesta:
" - Minä en sitten yhtään tykkee tuosta parannus-sanasta. Se käsitettään niin helposti viärin, hän sanoi opiskelijoille tarkoitetussa illassa.
Uskoontulonsa jälkeen Eliina oli ollut sitä mieltä, että parannuksen tekeminen kuului ehdottomasti uskovan elämään, eikä se sitä paitsi olisi edes vaikeaa. Pitäisi vain jättää huonoja asioita pois ja ottaa hyviä tilalle. Hänen käsityksensä muuttui, kun hän huomasi, ettei hän pystynyt toteuttamaan hyviä päätöksiään. Eikä aina edes halunnut.
- Oikeenlainen parannuksen tekeminen on sitä, että tajuttuvaan syntisyytensä ja vajaamittasuutensa immeinen kiäntyy Jeesuksen puoleen. Suostuu siihen, että iliman Jeesusta hänellä ei oo mahollisuutta tulla Jumalalle kelpoovaks. Parannus ei oo immeisen omatoimista elämäntapojensa parantelua. Se on sitä, mitä Jumala tekköö immeisen syvämessä."
Olen kerran kauan sitten kiittänytkin Eliina Heinosta tarinansa jakamisesta tässä kirjassa. Ei hän tietenkään enää sitä muista, mutta jos hän joskus näkee tämän kirjoitukseni, niin tämän myötä vielä lämpimät kiitokset ja siunaavat terveiseni hänelle!
Karas-Sana 1996 - lukemani kirja on 3. painos vuodelta 2002
203 sivua
Minulla on tämä kirjahyllyssä. Minäkin pidän tästä kirjasta.Ihana kirja.
VastaaPoistaKäyn täällä niin harvoin, että huomasin nyt vasta kommenttisi. Ihana kirja todella! Olen lukenut tämän vuosien varrella monta kertaa.
Poista