Nuorta Taavaa ei pidetä kauniina, onhan hän tanakka ja pyöreäkasvoinen. Mutta Lepistön Aku näkee hänen kauniit silmänsä, hellyytensä ja äidillisyytensä ja tahtoo omakseen juuri Taavan, ei ketään muuta. Akulle Taava onkin "meidän äiti" jo ennen kuin heillä on yhtään lastakaan, joita sittemmin syntyy monta.
Heidän elämänsä pientilallisina on vaatimatonta. Taavan rikkautena on hänen uskonsa Jumalaan; hänen turvansa on siinä, että meillä on lunastus Jeesuksen veressä. Muuten hänen elämänsä on raskasta raatamista. Hän on valmis uhraamaan kaikkensa rakkaan perheensä eteen. Äidinrakkaus voittaa kaiken.
Mutta lapset kasvavat ja lähtevät maailmalle. Äidin sydäntä särkee jokainen lähtö ja vielä se, että lapset niin helposti unohtavat äitinsä. He eivät pidä paljon yhteyttä, heitä ei näe juuri koskaan eikä moni heistä välitä enää äidin Jumalastakaan. Taavalla on ainainen suru ja huoli lapsista. Jotkut heistä tulevat "suureen maailmaan" muutettuaan kovin ylimielisiksi ja suhtautuvat halveksivasti maaseudun ja lapsuuskodin pieniin ympyröihin.
Tuolloin kuilu kaupunkilaisten ja maalaisten välillä oli paljon suurempi kuin nykyään. Minusta oli suorastaan koomista, että esimerkiksi hoidetut (lakatut) kynnet olivat kuulemma sivistyksen merkki helsinkiläistyneen tyttären mielestä. Nykyään kuvittelisin, että pelkkä huoliteltu ulkonäkö ei vielä ole tae sivistyksestä, jos pää on tyhjää täynnä.
Ilot ja surut vuorottelevat Taavan ja hänen lastensa elämässä. Sitten ikänsä raskasta työtä tehnyt Taava onkin jo sairas vanhus, vaikka onkin vasta kuusikymppinen. Mutta siihen aikaan varsinkin juuri ruumiillista työtä tekevien elämä oli niin paljon kovempaa kuin nykyään, että he vanhenivatkin nopeasti.
Kirjan loppupuolelle kannattaa varata nenäliinoja... Minua ainakin itketti kauheasti, kun Taava oli ensin uhrautunut lastensa takia ja nämä olivat välillä jopa käyttäneet hänen palveluksiaan hyväksi, vaikka eivät muuten hänestä aina välittäneet. Ja sitten kun äiti oli vanha eikä hänestä ollut enää hyötyä, hän joutui pelkäämään olevansa taakaksi lapsilleen.
Mutta ei kaikki sentään ole noin synkkää tässä kirjassa. Paljon valon ja ilon pilkahduksia on Taavan elämässä. Hänen taivaallinen Isänsä pitää hänestä hyvää huolta. Jumalalla on myös keinonsa vetää Taavan lapsia tuhlaajapojan teiltä kotiin, Isän luo. Ja jopa sen sittenkin niin rakkaan äidin luo.
Erittäin syvältä koskettava romaani! Se panee myös miettimään omaa äitiä, hänen rakkauttaan ja monia uhrauksiaan. Mitä voisin tehdä hänen hyväkseen nyt, kun hän on vanha, sairas ja avun tarpeessa?
Kirja on kunnianosoitus äideille, jotka ovat rakastaneet, itseään säästelemättä pitäneet huolta lastensa parhaasta ja rukoilleet lastensa puolesta. Se rohkaisee myös luottamaan Jumalaan, joka kuulee äitien rukoukset lastensa puolesta.
Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea.
SLEY-Kirjat 1982 (5. painos), 229 sivua
Ensimmäinen painos WSOY 1935 (ainakin Wikipedian mukaan)
Kansi: Osmo Omenamäki
Mulla on tuo kirja. Jostain kirjaston poistomyynnistä tai kirpparilta hankittu. Olen sen joskus lukenut mutta en niin hyvin enää muista, mitä kaikkea siinä on. Senkin voisi taas lukaista. Nyt olen aloittanut sen Giertzin romaanin:) Yksi Saarisalon kirjakin on minulla levällään.
VastaaPoistaOnpa meillä samoja kirjoja hyllyssä :) Kannattaa lukaista tämäkin taas! Hyviä lukuhetkiä Giertzin parissa!
PoistaVarmasti on mielenkiintoinen ja lukemisen arvoinen kirja. Sisällön varmaankin ymmärtää paremmin kun katsoo tuota ilmestymisvuotta (v 1935).
VastaaPoistaNiin, nämä Hanna Raudan romaanithan ovat vanhoja ja siitä syystä ihanan "vanhanaikaisia". Muistaakseni joku hänen romaaninsa, jonka olen lukenut, oli jo vuodelta 1911.
PoistaKyllä tämä on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.
Muistan tuon kannen, ilmeisesti olen lukenut joskus kauan sitten...tykkään kyllä lukea vanhanaikaisia kirjoja :)
VastaaPoistaVanhanaikaisissa kirjoissa on oma viehätyksensä. Tämä romaani oli tosi koskettava kuvaus äidin rakkaudesta, jota lapset eivät aina osanneet arvostaa...
Poista