Viivi Rajamäki: Sama kaiku on askelten

Viivi Rajamäen romaani kertoo talvisodan, välirauhan ja jatkosodan aikaisesta elämänmenosta kotirintamalla. Tarkemmin sanoen pohjoissatakuntalaisen Pohjankankaan pitäjän Jokivarrenkylässä. Tarinaa kerrotaan Jokimäen talon asukkaiden näkökulmasta. 

Sodan syttyessä pojat joutuvat rintamalle. Kuuttakymppiä lähestyvät vanhemmat tyttärineen jäävät jatkamaan tilan töitä. Raskasta se on, kun väkeä on talossa vähemmän. 

Perheessä on myös lähemmäs yhdeksänkymppinen mamma, joka seuraa ahkerasti uutisia ja kommentoi maailmanmenoa. Toisaalta hän on myös harras uskovainen, joka lukee saarnoja "Luteeruksen" postillasta ja jakaa sieltä saamaansa evästä muillekin. Mammaa tosin murehduttaa se, etteivät muut perheessä tunnu niin paljon välittävän näistä elämän tärkeimmistä asioista. 

Viivi Rajamäki kuvaa yksityiskohtaisesti sodan ajan elämää uutisineen, suruineen ja monine hankaluuksineen, samoin monenlaisia maatilan töitä ja sen ajan työmenetelmiä. Sota-ajasta ja menneen ajan elämästä kiinnostuneille hyvää luettavaa. Vaikka taustalla riehuu ahdistava sota, toisaalta kirjassa on paljon leppoisaa maaseudun elämänmenon kuvausta. 

Tuon ajan tilanteet ja tavat tulivat kirjan kautta tutuiksi. Mahtoiko "jouluklahvin" heitto olla paikallinen eli satakuntalainen tapa; sellaisesta en ollut täällä päin kuullut koskaan puhuttavan. 

Hengellinen anti tulee varsinkin mamman jakamista opetuksista. Kuten eräs kirjan henkilö toteaa, mamma edustaa vankkaa suomalaista kristillisyyttä, joka ei tee itsestään numeroa. 

Kun mammalle tulee lopulta sotaväsymys ja hän alkaa taas viihtyä enemmän postillansa kuin uutisten äärellä, sieltä hän jakaa tällaisiakin ajatuksia: 

- Kyllä tuo Luteerus selittää hyvin sitä uskoa. Se sanoo, ettei merkitse mitään, onko uskoa vähän vai paljon, kun se vain säilyy. Tämän päivän saarnassaan hän sanoo, ettei Kristus tee erotusta vahvan ja heikon uskon välillä, koska Hän on tullut ottamaan huostaansa juuri heikkoja ja kantamaan ja sietämään heitä. Joka tänään on heikko, saattaa huomenna olla vahva, sillä jos ihminen pitää kiinni sanasta, hän siitä vahvistuu. Joka luulee olevansa vahva, mutta jättää sanan lukematta ja kuulematta, onkin yhtäkkiä kiusauksen tullessa heikko. 

Sama kaiku on askelten on antoisa lukuelämys historiallisten romaanien ystäville. 

SLEY-Kirjat 1988 

180 sivua 

Kansi: Osmo Omenamäki 

Fredrik Gabriel Hedberg: Avaran armotaivaan alla

Toimittanut Seppo Suokunnas 

Toimittanut Seppo Suokunnas 

Jos aina ei jaksa tai ehdi juuri lukea, onneksi on olemassa myös tällaisia pikkukirjasia. Tähän lukemaani kirjaseen on koottu evankelisen herätysliikkeen isän, Fredrik Gabriel Hedbergin ajatuksia hänen kirjoistaan ja muista lähteistä. Jos on kirja pieni, on sanoma sitäkin suurempi, sillä Hedbergillä oli pääasia aina ykkösenä, se mistä kokoelma on saanut nimensä: 

Että me edes vähitellen oppisimme elämään ja vaeltamaan sen ihanan ja avaran armotaivaan alla, jonka nimi on syntien anteeksiantamus, ilman ansiota Jeesuksen Kristuksen lunastusveren kautta. 

(Uskonoppi autuuteen 1843) 

Hedbergin tuotanto on täynnä toinen toistaan ihanampia helmiä hengellisesti köyhälle ja nälkäiselle lukijalle, joka kaipaa saada ravintonsa syntien anteeksiantamuksesta. Niitä helmiä Seppo Suokunnas jakaa tässä kirjasessa. Mutta on mukana hiukan muitakin aiheita: Hedberg kirjoittaa ainakin lähimmäisenrakkaudesta, hedelmän kantamisesta ja Jumalan sanan siemenen kylvämisestä. 

Hän ei muistuta lukijaa vain siitä, miten ihminen pelastuu, vaan myös siitä, miten me emme pelastu. Nimittäin emme millään omilla teoillamme ja kuvitellulla hurskaudellamme. Hedberg kirjoittaa, että yksin Jeesus on vanhurskautemme, eikä meillä ilman häntä ole mitään vanhurskautta. Yksin Jeesus on myös pyhityksemme ja lunastuksemme: 

Ilman häntä on pelkkä kadotus ja kuolema, vaikka lakkaamatta itkisimme verta syntiemme tähden tai harjoittaisimme parannusta tai eläisimme mitä viehättävimmässä hengellisyydessä, tai olisimme nöyriä kuin enkelit. 

(Pietism och christendom 1845) 

Niinpä onneksi meillä on Jeesus ja vanhurskaus hänessä: 

Kun olen ja elän Kristuksessa uskon kautta, minun vikani, lankeemukseni ja erehdykseni eivät voi minua kadottaa. -- Mikään kuolema ei voi minua surmata, ei perkele eivätkä helvetin portit voi minua hukuttaa. Vaikka olen täynnä syntejä, ne ovat kaikki heitetyt Jumalan Pojan päälle. Hän on ne maksanut ja täydellisesti sovittanut. 

(Uskonoppi autuuteen) 

Hedberg muistuttaa myös, että myrskyssä ja ahdistuksessakin Kristus on lähellä. Vaikka tunteemme vaihtelevat ja myrskyävät, Jeesus on aina sama. Kun tarkkaamme omia tuntemuksiamme, meistä voi tuntua, että Kristus tulee ja menee pois. Mutta hän ei ole toisinaan hyvä ja toisinaan hirmuinen; hän ei muutu meidän vaihtelevien tunteidemme mukana, vaan on sama eilen, tänään ja ikuisesti. 

Esimerkiksi tällaisia ajatuksia tästä hienosta pienestä kirjasta jäi mieleeni. 

Aurinko Kustannus 2011 

34 sivua 

Kansi: Iiris Kallunki