Kirja kertoo kahdesta nuoresta, Mirjasta ja Marketasta. Mirja on äiditön tyttö; hänen äitinsä on kuollut jo hänen syntymänsä jälkeen, ja Mirja elää kahdestaan isänsä kanssa. 14-vuotiaana Mirja lähtee kirkonkylän kauppiaan kotiapulaiseksi. Siellä hän ystävystyy perheen nuoremman tytön Marketan kanssa, joka on Mirjan kanssa samanikäinen.
Pekkanen kuvaa kauniisti sekä heidän ystävyyttään että heidän tietään Jeesuksen täytetyn työn löytämiseen. Kirjan kansilehdellä jo paljastetaan, miten lopussa käy, joten voin kertoa sen täälläkin: Marketta lähtee lähetystyöhön ja Mirjasta tulee naapuritalon emäntä, kun hän ja naapurin uskova nuori mies rakastuvat toisiinsa. Nämä kuitenkin tapahtuvat vasta aivan kirjan lopussa - ja niin kuin minä luulin, että niistä kerrottaisiin pitempäänkin kirjassa!
Pääpaino tarinassa on sekä Mirjan että Marketan selkenevissä teissä, ja selkeneepä siinä muutaman muunkin henkilön tie (eli jumalasuhde). Omat kysymyksensä on kullakin esitettävänään ja taistelut käytävänä ennen kuin armo kirkastuu.
Kauneinta antia kirjassa on juuri sen valoisa evankeliumin, ansiottoman armon julistus, ja toisaalta myös Jumalan sanan ja käskyjen kunnioitus. Siinä on sellaista tervehenkistä kristillistä elämäntapaa ja kristillistä moraalia, joka on nykyään käynyt koko ajan harvinaisemmaksi. Synti sanotaan synniksi, ja esimerkiksi Mirja rukoilee, että hän voisi elää puhtaasti, niin että voisi aikanaan naimisiin mennessään kantaa puhtaat ruusut alttarille. Mirja ja Marketta tahtovat Raamatun sanan mukaan paeta nuoruuden himoja, samoin naapurin Antero, jonka kanssa tytöt kerran veisaavat virren sanoin: "Kun vietteleepi meitä maailma viekas tää, ja käymään harhateitä myös sydän yllyttää, suo voimas' voimaksemme Sä Henki taivahan, pyhitä nuoruutemme sanalla Jumalan."
Tätä puolta kirjasta kuvaa seuraava ote:
"Ja Mirjan mieleen tuli kevätrippikoulun eräältä tunnilta opetus Jumalan käskyistä:
- Se on Jumalan lahja elämän varjeltumiseksi. Mistä tietäisimme, mikä on tappavaa myrkkyä, ellei myrkyn merkki olisi sitä osoittamassa. Mistä tietäisimme, millä tuhoamme elämämme, ellei Jumala olisi sanonut: Älä..., - oli pastori puhunut, ja Mirja muisti rukoilleensa tunnin loputtua: Pidä minulle Sinun käskysi kalliina.
Niin hän nytkin pyysi ja lisäsi vielä: Ei niin, että niiden noudattamisella ansaitsisin jotakin, antaakseni Sinulle, vaan että varjeltuisi se, minkä Sinä olet antanut minulle."
Ihanaa evankeliumia myös kuullaan kirjan sivuilla:
"Vaikka näemme itsessämme vain syntiä ja jumalattomuutta niin kauan kuin synnin ruumista kannamme, ei Kristuksen vanhurskauden tähden ja uskossa Häneen syntiä meille lueta. Usko näkee tuon ihmeellisen asian: Olen yhtä aikaa syntinen ja pyhä."
Tämän romaanin sivuilta välittyy lukijallekin turvallinen usko armolliseen Jumalaan ja Jeesuksen lunastustyöhön. Samoin herää sydämessä halu rakastaa ja kunnioittaa Jumalan sanaa ja hänen käskyjään.
Minusta tämä oli erittäin kaunis ja herkkä romaani, joka kuvasi henkilöitään ja heidän tuntojaan lämmöllä. Nautin myös siitä menneen ajan tunnelmasta, jonka Pekkasen kynä niin taitavasti välitti 2000-luvunkin lukijalle. Melkeinpä toivoin, että voisin minäkin elää tuossa maailmassa. Mutta meillä 2000-lukulaisilla on sama Jeesus, sama pelastus ja sama Jumalan sana, jota saamme lukea ja pyrkiä noudattamaan.
SLEY 1963, 262 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti